Kuun ympärillä oli monta eriväristä rengasta, aivan kuin sateenkaaren värejä.
Olihan se aika hieno ilmestys, enkä muista koskaan nähneeni samanlaista.
Mieleeni tuli heti, että mitähän kemikaaleja yötaivaalle on taas kylvetty, kun värit ovat tuollaiset.
Vai johtuvatko värit voimakkaista auringonpurkauksista, kun ne kuulemma aiheuttavat niitä revontuliakin, joita en kyllä ole onnistunut bongaamaan, vaikka olen välillä yrittänytkin.
Käänsin katseeni toiseen suuntaan ja mietin olisiko Adamin alus taivaalla ja missä suunnassa.
Täällä takanasi ollaan ja annamme kohta merkin, tuli vastaus, vaikken merkkejä edes pyytänyt.
Seisoskelimme koiran kanssa kuun loisteessa ja odottelimme merkkiä "avaruuskavereilta".Aika kului ja ajattelin, että eipä taida tänään kyllä merkkiä tulla, mutta silloin kuulin sanat, odota vielä hetki, suoritamme kohta ylilennon.
Sanoin ihmeissäni vain ok ja katselin silmät tarkkana pohjoiselle taivaalle.
Hetken päästä yläpuolellamme lennähti, pitkän viirun taivaalle piirtävä tähdenlento ja tuumasin, että kiitos, olipa hieno ylilento.
Välillä jostain tähtikuviosta on lähtenyt yksi tähti liikkeelle ja kadonnut se jälkeen kuin pieru Saharaan.
Ja, jos nämä taivaalla lentelevät tähdenlennotkin ovat vain alusten ylilentoja, niin mihin tässä enää pitäisi luottaa.
Monet pohtivat onko maa pallo, vai lätty. Tai onko kumpikaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti