Voi tätä Suomen kesää, vettä tulee taivaan täydeltä ja ankea harmaus tunkee sieluun ja sydämeen. On se vaan lottovoitto syntyä tänne ja tuntea kuuluvansa tämän pimeydessä vaeltavan kansan joukkoon.
Mutta ei auta itku markkinoilla.
Iloa pintaan, vaikka sydän märkänis.
Hetken kestää elämää ja sekin synkkää ja ikävää.
Näin iloisestihan me rallattelemme, vuoden suurimman juhlankin kynnyksellä.
Ollaan me vaan maailman onnellisin ja iloisin kansa.
Sokeina kuin lepakot seuraamme valtamediaa ja uskomme kaiken, mitä Ylenannista meille syötetään.
Olemme kilttejä, rehellisiä ja auktoriteettiuskovaisia ja kuvittelemme, että kaikki muutkin ihmiset ovat.
Ei kai kukaan maailmassa voisi tahallaan meille valehdella, eikä tehdä muutenkaan mitään pahaa.
Miten meidän käy, jos kaikki valheet paljastuvat ja kulissit sortuvat, luottamus maailmaan murenee ja turvaverkot kaatuvat. Uudet pandemiat uhkaavat ja sotakin kolkuttelee rajoillamme.
Löytyykö vielä jostain, se kauan kadoksissa ollut suomalainen sisu, vai vajoammeko taas masentuneina ja peloissamme mustaan aukkoon.
Löytyykö sopu ja naapuriapu?
Pystyykö kansa yhdistymään ja ihmiset tukemaan, toinen toisiaan?
Nouseeko joukostamme uudet johtajat, jotka vievät meidät valoa ja uutta parempaa aikaa kohti?
Vai alistummeko kohtaloomme ja kumarramme edelleen sortajiamme.
Otammeko sirun ihomme alle, tai suostummeko pankkiirien sotiin, henkemme kaupalla.
Löytyykö meiltä tahdonlujuutta vastustaa tätä järjetöntä maailmaa ja ottaa takaisin itsemääräämisoikeutemme.
Korona aika oli harjoitus, jolla testattiin tottelevaisuuttamme. Sitä, kuinka hyvin olemme ohjailtavissa ja sopeudumme kulkemaan lauman mukana, vaikka se syöksyisi pää edellä päin helvettiä.
Teemmekö saman virheen vielä toisenkin kerran, taivummeko vahvempien tahtoon ja käännymme taas toisiamme vastaan.
Vai olemmeko jo heränneet huomaamaan valheellisen maailman ja löytäneet oman voimamme?
Uusia haasteita on jo varmaan odottamassa nurkan takana ja se kuinka niistä selviydymme on meistä itsestämme kiinni.
En aio edelleenkään kulkea lauman mukana, tuli eteen sitten mitä tahansa.
Kiristys, pelottelu ja uhkailu, eivät tule tehoamaan.
Vedän vaan foliohattua syvemmälle päähäni ja pusken, vaikka läpi harmaan kiven.
Sillä selvisimme viimeksikin lopulta, kaikesta hulluudesta, kun pidimme vaan päämme kylmänä ja kiinni omasta tahdostamme.
Olen kiitollinen siitä, että löysin sisältäni, sen suomalaisen sisun, joka ei antanut lupaa taipua, toisten tahtoon.
Sen sisun avulla aion selvitä myös tulevista koitoksista, sillä se on vuosien myötä vain vahvistunut. Joten ei kun tossua toisen eteen, omalla polulla ja omassa voimassa.
Aurinkoista päivää 💛🌺🤗🌺💛
Sateen sattuessa, vietä iloista lätäkköelämää
☔🌞☔
Anna valosi loistaa ❤️🔥🥰❤️🔥
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti