Höyhenet pöllyää

 

Voi ei, kesä mennyt on ja syksy saapuu. Aika lentää kuin siivillä, yöt pimenevät, ilmat kylmenevät ja syksyä kohti kuljetaan, halusimme tai emme. 

Onneksi tällä viikolla on ollut vielä aurinkoisia, kesänmakuisia päiviä. Pulleita mustikoita löytyy  sammalmättäiltä ja puolukatkin alkavat jo punertaa. Ei tässä vielä synkkyyteen vaivuta, sillä ainakin minä, syksyn lapsena nautin värikkäistä, kuulaista syyspäivistä, enkä pelkää pimeyttäkään. Se tuo tunnelmaa kynttilöineen ja peiton sisälle on mukava kääriytyä pimentyvinä syysiltoina, vaikkapa lukemaan kirjoja.

Sateen ropistessa metsä muuttuu sienien valtakunnaksi ja niitä on ihan kiva katsella metsälenkeillä, mutta suuhuni en aio niitä kuitenkaan laittaa, sillä ne eivät ole kyllä ollenkaan minun juttuni.

Saavat minun puolestani elää rauhassa ja luoda mitä kauniimpia asetelmia sammalmättäille.

Blogi on ollut taas pitkän aikaa ihan jäissä, enkä vielä tiedä aloitanko uudelleen sen kirjoittamisen syksyn mittaan. Sen aika näyttää.

Instagramissa olen tehnyt päivityksiä tiuhaan tahtiin, sillä se tuntuu tällä hetkellä jotenkin helpommalta ja mukavammalta.

Olen ottanut sinne tosi paljon valokuvia ja askarrellut taidepläjäyksiä. Siihen puuhaan on tänä kesänä riittänyt innostusta, vaikkei muut asiat oikein tunnu kiinnostavankaan.

En tykkää yhtään näistä vuoristorata energioista, joita universumi syytää koko ajan niskaan. Kaikki on liian levotonta ja alati vaihtuvat ylä- ja alamäet rassaavat hermoja.

Tasapainoilevana vaakana, haluaisin mieluummin elää rauhallista ja seesteistä elämään, enkä olla tämän, päin helvettiä menevän pikajunan kyydissä.

Jotkut valopäät sanoivat aikaisemmin, että meidän ei tarvitse tehdä muuta, kuin katsella sivusta ja syödä poppareita, mutta eipä tämä maailmanmeno oikein sellaiselta juhlalta tunnu.

Kyllä se paska lentää sieltä tuulettimesta meidänkin niskaan, eikä niiltä kakkakikkareilta tunnu välttyvän kukaan tässä maailmassa.

Olen kyllä pysytellyt jo pidemmän aikaa ihan omissa oloissani täällä metsien keskellä ja puuhaillut omia juttujani, mutta kollektiivienergiat hyökyvät siitä huolimatta välillä tännekin.

Ufot ja henkimaailma ovat olleet tämän kesäajan aika hissukseen, mutta intuition ohjauksen vahvistamista on kyllä riittänyt jo pidemmän aikaa.

Kaikenlaiset merkit ovat viitoittaneet kesäisiä polkujani ja näyttäneet oikein kädestä pitäen, mihin suuntaan pitäisi mennä, tai ei pitäisi.

Hassunkurisia "sattumia" tuntuu riittävän jokaiselle päivälle ja höyhenten pöllytessä polkujeni varrella, ajattelen välillä, että voiko tämä olla tottakaan.

Välillä olen selvinnyt koiran kanssa käärmeiden hyökkäyksistä, kuuntelemalla intuition ääntä, eivätkä ukkosmyrskytkään ole onnistuneet kaatamaan puita niskaani.

Intuition ohjaukseen luottaminen tuntuu olevan tämän kesän oppiläksy numero 1.

Onhan tähän kesään sisältynyt paljon kaikenlaisia muutoksia, eikä ikäviltä, koskettavilta tapahtumiltakaan ole pystynyt välttymään, mutta sellaista se elämä on. Välillä tyyntä ja myrskyä ja välillä onnellisia sattumia, murheiden aallokossa. Mutta se mikä ei tapa vahvistaa, joten eihän tässä mitään hätää ole. Menen eteenpäin, kuin mummo lumessa.

Iloa ja valoa elokuun päiviin 💛🌺💛

Anna valosi loistaa ✨❤️‍🔥🥰❤️‍🔥✨

Sateen sattuessa, vietä iloista lätäkköelämää ☔🤗☔

Laita hyvä kiertämään 💞💝💞

T: Merja